Rockabilly SM kilpailut

Rockabillyn ensikisaajat valloittivat lattian – ja yleisön!

Comets kisalattialla! -juttusarja jatkuu.

Tanssin talolla kesäkuussa järjestetyissä rock- ja swing-tanssien SM-kisoissa nähtiin Cometsilta jopa neljä uutta kisaparia. ”Yllättävää on kuinka kaikki muuvit voivat unohtua”, pohtii Jack päällimmäiseksi jäänyttä kokemusta kisasta. ”Hienoimmat muuvit ehkä jäivät, mutta ehkäpä ilo välittyi katsojille”, tuumii Annukka.

Jännittää, tietenkin. Jännittäähän se konkariakin mutta ensikertalaisen jännitys on kokonaisvaltaista ja täynnä yllätyksiä. Hetki ennen kisasuoritusta on kaiken uuden ja vielä kokemattoman huipentuma. ”Ennen lavalle menoa jännitti ihan tolkuttomasti, mutta tanssiessa olo oli vapautunut”, kuvailee ensikertaa rockabillyssa kisannut Annukka. 

”Oli hauskaa. Tanssilattia oli tosi tahmea, mutta sekin unohtui rytmin pyörteissä. Kappaleet olivat ok. Eivät tosin itselleni entuudestaan tuttuja”, pohdiskelee Jari

Kisakonkari ja lajivastaava Juha Martikainen kertoo rokkarin sydämen läikähtäneen onnesta uusien kisaajien ja lajin puolesta. Katsomosta kuultiin suorituksen aikana ”Tää on aivan mahtavaa! Tältä homma pitää näyttää. Iloa, hymyä ja hyvää fiilistä!” Sitä juuri lähdettiin hakemaan ja sitä myös saatiin. 

 

Myös Cometsin puheenjohtaja Susanna Ritala kertoo ihailleensa rokkaajien näyttävää menoa helmojen hulmahdellessa ja musiikin viedessä. ”Oli myös upeaa nähdä monta johtokuntalaista kisaamassa”. 

Yhdessä muiden kanssa – ”Tuntui enemmänkin esiintymiseltä!”

Rokkaajien kisaamisessa korostui erityisesti yhteinen kokemus. ”Jännityksen lisäksi mieleen jäi päällimmäiseksi mahtava fiilis ja yhteishenki, kun saimme lähes koko treeniporukkamme mukaan kisoihin”, kertoo Jaana.

Rockabillyn harrastajat kertovat treenanneensa keskitason kurssilla Tommi ja Pirjo Koivulan ohjaamana kerran viikossa, jonka lisäksi pyrittiin myös käymään vapareilla. Kisalattialle lähteminen ei kuitenkaan vaatinut tuntikausien uurtamista vaan heittäytymistä. 

”Minulle ratkaiseva sysäys oli, kun Tommi ja Pirjo sanoivat, että lähdetään näyttämään, että tällainenkin laji on. Tunsin enemmän esiintyväni kuin kilpailevani”, täydentää Pertti tunnelmia. ”Jännityksen purkautuminen ja hyvä fiilis johtuivat varmastikin siitä, että oltiin siellä ikään kuin porukalla ja lavalla meitä oli monta paria yhtä aikaa.”

Rockabilly SM kilpailut

”Tärkeintä oli yhdessä osallistuminen oman porukan kanssa ja samalla esiintyminen oli myös kunnianosoitus Pirjolle ja Tommille heidän tekemästään työstä ryhmän sekä lajin eteen. Aivan mielettömän hyvää valmennustyötä”, Merja kiittelee ilolla ryhmää sekä valmentajia. 

”Pirjolta oli hyvä veto haastaa koko valmennusryhmä. Oli kiva, että niin moni meistä lähti mukaan. Pirjon ja Tommin lisäksi haluaisin kiittää myös aiempia opettajiamme Milaa ja Jarmoa. Ilman innostavia ja rockabillyhenkisiä valmentajia minua ei varmaan olisi saatu houkuteltua kisalattialle”, kommentoi Jari. 

”Kisaaminen ei ole tärkein vaan yleinen tanssin riemu ja hauskanpito, sekä musiikista liikkuen nauttiminen” pohtii Jack. Tätä asennetta Juha haluaa nostaa esille. ”Erinomainen näkökulma tällainen lajin hybridisti nauttiminen. Ei ole vain vastakkain asettuvat urheilullisen tavoitteellinen harrastaminen tai sitten ”sossuilu”. Kisoihin voi osallistua tavoittelematta mestaruutta mutta siitä jää varmasti omaan tanssiin lisää tyyliä, varmuutta ja uuden oppimisen iloa. 

Lähtisittekö uudestaan?

Vaikka Juhalla oma treenaaminen on tavoitteellista ja kilpailuhenkistä, lavan jakaminen porukalla toi tavallista enemmän rentoutta myös omaan suoritukseen. Kisoja voisi olla paljon enemmänkin, näillä näkymin seuraavan kerran kilpaillaan marraskuussa. Pandemia-ajan tiputtaman kisaajamäärän toivotaan kasvavan. ”Nyt lähinnä kisaajat ovat Cometsilta, aiemmin useammalta paikkakunnalta”. Runsaampi osallistujamäärä nostaa kisatunnelmaa sekä kilpailujen määrän kasvamista. 

”Kaikkeahan sitä pitää kokeilla paitsi jääpuikkoa..”, Jack tokaisee kisailuista ja jättää lopun lauseesta mielikuvituksen varaan. Vaikka rokkaajien ensikertalaiset ovatkin vahvasti fiiliksen ja yhteisöllisen kokemuksen kannalla, kokemus jäi niin mukavaksi, että he voisivat lähteä uudestaankin mukaan. Ja tämähän on iloista kuultavaa myös katsojille. 

”En jäänyt suoranaisesti koukkuun kisatanssimiseen, mutta sopivalla ryhmällä,… mikä ettei.”

Rockabilly SM kilpailut

Cometsin järjestämiin rock- ja swing-kilpailujen rockabillyn osuuteen osallistui Cometsilta kahdeksan ensikertalaista. Kiitos kisafiiliksensä postausta varten jakaneille!

Jaana Laakkonen
Annukka Korpijaakko
Jukka ”Jack” Korpijaakko
Merja Ikäläinen
Pertti Ikäläinen
Jari Tiusanen 

Jutun kokosi: Jutta Kokkonen