Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk voittivat boogie woogien MM-hopeaa Etelä-Saksassa Stuttgartissa lauantaina 13.08.2022.
- Dimitri Massotti & Alessia Ghezzo 🇮🇹
- Masi Saurén & Anna Tyutyunyuk 🇫🇮
- Nils Andrén & Bianca Locatelli 🇸🇪
Saurén ja Tyutyunyuk hallitsivat kilpailun kärkipaikkaa välierissä ja semifinaalissa. Italian Dimitri Mastottiin ja Alessia Ghezzoon kuitenkin ohittivat suomalaisparin finaalissa ja voittivat lopulta maailmanmestaruuden. Yleisön rakastamat Ruotsin Nils Andrén ja Bianca Locatelli sijoittuivat kolmanneksi.
Saurén ja Tyutyunyuk ovat dominoineet boogie woogien maailmancupissa viidellä peräkkäisellä osakilpailuvoitolla ja heidät on sijoitettu boogie woogien maailmanrankingissa ensimmäiselle sijalle. Arvokilpailumitali on heidän uransa toinen lajin yleisessä luokassa ja he puolustivat mestaruutta hallitsevina maailmanmestareina.
Valmentajat Pirjo ja Tommi Koivula kommentoivat Masin ja Annan kilpailusuoritusta: ”Parin valmistautuminen kilpailuun onnistui hyvin. Itseluottamus ja rauha tekemiseen saatiin kuntoon hyvissä ajoin ennen MM-kilpailuja. Kilpailusuoritukset olivat varmoja ja rentoja ensimmäiseltä kierrokselta lähtien. Valmentajina olemme erittäin tyytyväisiä parin vahvaan mentaaliseen ja tanssilliseen suoritukseen. Pari on kehittynyt molemmilla osa-alueilla vuoden 2021 MM-voiton jälkeen.”
Juho Päivinen ja Ida Keränen tanssivat myös tiensä suoraan finaaliin ja päätyivät 7. sijalle. Kimi Manner ja Ella Äijänaho (Baunssi) tanssivat sijalle 18.
”Juho ja Ida tekivät hyvät suoritukset karsintakierroksilla ja semifinaalissa. Finaaliin pari pääsi lähtemään hyvällä fiiliksellä. Erittäin hyvät ja vahvat suoritukset parin ensimmäisissä yhteisissä MM-kilpailuissa. Valmentajien näkökulmasta pari on erittäin motivoitunut ja tavoitteellinen harjoittelemaan, joten he ovat erittäin vahva kärjen haastaja myös tulevissa kansainvälisissä kilpailuissa.”, Pirjo ja Tommi Koivula kommentoi.
Cometsin juniorit tanssivat myös hyvin ensimmäisissä maailmanmestaruuskisoissaan. Samuel ja Elise Vaulimo pääsivät hienosti finaaliin ja sijoittuivat 7. sijalle. Toinen junioripari Aaron ja Ida-Loviisa Koivunen sijoittuivat 11. sijalle.
Senioreissa Jarkko ja Viivi Jetsonen (Dance Flow Kuopio) sijoittuivat 17. sijalle.
Kaikki kilpailutulokset Maailman Rock’n’Roll -järjestön (WRRC) sivuilla.
Kuvat: Olli Rasi ja Pirjo Koivula