Uuden kilpailijan ohjeet

Kilpaileminen kehittää esiintymistaitoja, hermojen hallintaa ja tekee tanssin harjoittelusta myös selkeästi tavoitteellista.

Kilpailuihin kannattaa osallistua mahdollisimman pian harjoittelun aloittamisen jälkeen. Ei siis kannata ajatella, että ei ole vielä riittävän hyvä osallistuakseen.

Kilpailemisen voi aloittaa sitten, kun sinulla on vähintään kyseisen lajin jatkotason tai keskitason taidot hallussa.

SM-kilpailut 2022
Boogie woogien yleisen luokan SM-mitalistit vuodelta 2022

Boogie woogie, bugg, lindy hop, rock'n'roll, fusku ja rockabilly

Suomen Tanssiurheiluliitto (STUL) koordinoi kotimaista kilpailutoimintaa. Tanssiurheiluliiton GP-kilpailuja järjestetään syys- ja kevätkaudella noin kerran kuukaudessa ympäri Suomea. GP-kilpailuissa liiton virallisia lajeja ovat boogie woogie, bugg, lindy hop, rock’n’roll ja rock’n’roll formaatio. Lisäksi GP-kilpailuissa tanssitaan erilliskilpailuna myös fusku, rockabilly, rock’n’roll duo ja soolo -kilpailu. 

Ikäsarjat ja taitoluokat

Uudet kilpailijat aloittavat kilpailemisen yleensä aloittelijoille suunnattussa D-taitoluokassa.

GP-kilpailut ovat nousupistekilpailuja, mutta tanssipari voi halutessaan nousta seuraavaan taitoluokkaan (C, B, A) myös ilman nousupisteiden saavuttamista.

Tarkat lajikohtaiset ikäsarjat ja taitoluokat löytyvät Tanssiurheiluliiton sivuilta rock’n’swing -tanssien kilpailusäännöistä.

Seniorit: Parin vanhempi osapuoli täyttää vähintään 40 vuotta ja parin nuorempi osapuoli vähintään 35 vuotta kilpailuvuoden aikana. Pari voi halutessaan kilpailla sekä yleisessä ikäluokassa että seniori-ikäluokassa.

Miska ja Brianna SM-kilpailut 2022

Rock'n'Swing-kilpailut

Ilmoittautuminen rs-kilpailuihin alkaa, kun kilpailukutsu saapuu (yleensä noin 6 viikkoa ennen kilpailupäivää). Tulevat rs-kilpailut löytyy STUL:n kilpailukalenterista ja Cometsin nettisivuilta

Kilpailun ilmoittatumisohjeet löytyvät myClub tapahtumista, jotka sisältävät tiedon miten kilpailuihin ilmoittaudutaan ja milloin ilmoittautuminen päättyy. Cometsin kilpailijavastaava ilmoittaa kaikki Cometsin kilpailijat kisajärjestäjälle.

Kilpailulisenssi ja vakuutus (STUL)

Kaikilla Suomen Tanssiurheiluliiton kilpailuihin osallistuvilla henkilöillä tulee olla voimassa oleva kilpailulisenssi ja vakuutus.

Kilpailijat valitsevat joko A-, B- tai B2-lisenssin, joka määräytyy syntymävuoden mukaan. Lisätietoja kilpailulisenssistä löytyy Suomen Tanssiurheiluliiton -sivuilta.

Osta kilpailulisenssi ja vakuutus

Seura korvaa kilpailijoilleen lisenssin ja vakuutuksen hakemuksesta, kun olet osallistunut vähintään yhteen kotimaiseen kilpailuun kalenterivuoden aikana.

  • Valitse ’Lisenssin/pelipassin tai vakuutuksellisen lisenssin/pelipassin’
  • Rock’n’swing -tanssit
  • A-lisenssi
  • Lisenssiseura: Comets
  • A-vakuutus

Loukkaannuitko urheilukilpailuissa tai -harjoituksissa? OP:n Vahinkoapu.

West coast swing

Monet seuran jäsenistä osallistuvat myös west coast swing kilpailuihin. Viralliset kilpailut ovat World Swing Dance Councilin (WSDC) hyväksymien tapahtumien kilpailuja eli niin sanottuja WSDC-pistekilpailuja. Kilpailumuotona on Jack & Jill, joka tarkoittaa, että kilpailuparit ja musiikki arvotaan. Et siis tarvitse omaa paria kilpaillaksesi west coast swingissä. WSDC-tapahtumia on Euroopassa lähes joka viikonloppu. Suomessa on vuoden aikana pari WSDC-pistekilpailua. Kilpailut ovat aina osana tapahtumaa, jossa on myös tanssitunteja ja tanssibileitä.

Taitoluokat

Viralliset WSDC-pistekilpailusarjat ovat Novice, Intermediate, Advanced ja All-stars. Kaikki tapahtumat eivät tarjoa jokaista sarjaa tai sarjoja saatetaan yhdistää kilpailijoiden määrästä riippuen.

Suurimmassa osassa tapahtumia järjestetään myös Newcomer-kilpailut, jolla pyritään kannustamaan uusia harrastajia kilpalattialle. Newcomer-kilpailusarja onkin tarkoitettu vasta tanssiharrastuksensa aloittaneille tanssijoille, joilla ei ole vielä kilpailukokemusta.

Kilpailemisen voi aloittaa Newcomer- tai Novice-sarjassa. Seuraaville tasoille pääsyvaatimuksena on WSDC-pisterajat. Kilpailuista annetut pisteet riippuvat kilpailusijoituksesta ja siitä, montako tanssijaa samassa roolissa (seuraajat tai viejät) osallistui kilpailuihin. Tanssijat keräävät henkilökohtaisia pisteitä. Pisterekisteri löytyy WSDC:n sivuilta.

west coast swing tanssikilpailut

WSDC kilpailut

WSDC kilpailuihin voi yleensä ilmoittautua leiri-ilmoittautumisen yhteydessä tai vielä tapahtumapaikalla. WSDC:n sivuilta löytyy tapahtumakalenteri, johon pyritään laittamaan kaikki vuoden tapahtumat, joissa on viralliset pistekilpailut.

Kilpailujen osallistumismaksut

Seura maksaa toistaiseksi ilmoittamiensa parien kilpailuosallistumismaksut Tanssiurheiluliiton kotimaisiin GP- ja SM-kilpailuihin. Seura ei maksa jälki-ilmoittautumisia mihinkään kilpailuihin, vaan osallistuja maksaa ne itse. Seura ei maksa myöskään osallistumismaksuja WSDC-kilpailuihin.

Kilpailumatkatuki

Yhteiskuljetuksen kilpailumatkatuki kotimaisiin GP/SM-kilpailuihin on enintään 20 euroa/kilpailija. Oman auton käytöstä syntyneitä polttoaine- tai energiakustannuksia seura ei korvaa. Lue lisää seuran matkustus- ja kulukorvausohjesäännöstä.

Kansainvälisten kilpailujen tuki

Seuran jäsenenä ja seuraa edustaessa voit saada kansainvälisiin kilpailuihin (WRRC ja PM-kilpailut) taloudellista tukea. Tukea voi hakea kerran vuodessa erillisen lomakkeen kautta.

Masi Saurén ja Anna Tyutyunyuk Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa vuonna 2022. © Olli Rasi

Etsitkö kilpailuparia?

Kerro kisakiinnostuksestasi esimerkiksi omille valmentajillesi, lajivastaavalle tai kilpailijavastaavalle. Pyrimme parhaamme mukaan saattamaan potentiaalisia pareja yhteen. Kysy myös rohkeasti kurssikavereiltasi, olisiko heistä joku kiinnostunut kilpailemaan kanssasi.

Seuran sisäiset kilpailut ovat myös hyvä tilaisuus tutustua kilpailemisesta kiinnostuneisiin jäseniin. Seura järjestää sisäiset kilpailut vuosittain loppiaisena.

Tiedotus

Cometsin kilpailijoiden oma aktiivinen tiedotuskanava löytyy Facebookista nimellä Cometsin Kilpailijat. Liity ryhmään!

Lisäksi on olemassa koko suomen laajuinen RS Kilpailijat -ryhmä ja whatsapp ryhmä RS-info, joihin kannattaa liittyä. Kansainvälisille kilpailijoille on myös olemassa oma ryhmänsä WRRC Athletes’ Group.

Lisätietoja

Voit kysyä lisätietoja esimerkiksi lajivastaavilta, valmentajita tai kilpailijavastaavalta.