Lindy hop

Lindy hop on iloinen ja hullutteleva paritanssi, jota tanssitaan hitaaseen ja nopeaan swing-musiikkiin.

Lindy hopin liike on joustavaa eli baunssaavaa. Tanssi on improvisoitua ja se perustuu viemiseen ja seuraamiseen sekä parin väliseen aktiiviseen kommunikointiin.

Lindy hop on yksi vanhimmista swing-lajeista, joita tanssitaan vielä tänä päivänä. Lajin syntyyn vaikutti suuresti muun muassa 1920-luvun muotitanssi charleston. Lindy hopia tanssittiin jo 1920-luvulla USA:ssa, mutta varsinainen nousukausi oli big bandien ja swing-musiikin kulta-aikana 1935–40. Laji eli myöhemmin jonkin aikaa hiljaiseloa, mutta se herätettiin uudestaan henkiin 1980-luvun alussa. Nykyään se on maailman laajimmalle levinnyt swing-tanssi.