Cometsin pyrstötähti

Muistatko Pyrstötähtösen? Nostoja seuran jäsenlehdestä

Kirjoitus on osa Comets 30v. postaussarjaa.

Jäsenlehti Pyrstötähtönen, tuttavallisemmin Pyrstis, mainosti kursseja, kertoi leiri- ja kisakuulumisia sekä faktaa seuran tanssilajien historiasta. Se myös nostatti yhteishenkeä ja talletti Cometsin historiaa alkuvuosista 2010-luvun alulle asti, jonka jälkeen sähköiset alustat ottivat informaation jakamisen haltuunsa.

”Paritanssihistoriaa tutkiessamme huomaamme musiikkilajin tulevan aina ensin ja siihen liittyvän tanssin perässä. Tanssin historia on siis hyvin pitkälle musiikin historiaa. Ja ymmärrettävästikin, sillä on tanssittava sitä mitä soitetaan”, 

kirjoitti Timo Arstila Pyrstötähtösessä perustamista seuraavana vuonna (Pyrstötähtönen, 3/93).

Ottakoon yhteyttä Teppoon

90-luvun alussa eli markkojen pyörittäessä maailmaa viestintäkanavien vähäinen määrä mahdollisti sen, että seuran jäsenlehdessä ilmoitettiin parinhakuilmoituksia ja esimerkiksi omistajasta erilleen päätyneistä tanssikengistä. 

 ”Jos joku muistaa olleensa 18.2.1989 (siis viime vuosikymmenellä) Boleron rokkikisoissa Turussa Yleisen D:n sijalla 3. ottakoon yhteyttä Teppoon. Ei muuten mutta mulla olis pari mitalia, jotka kaipaisivat omistajaa (Pyrstis, 3/93).”

Seuran jäsenlehdestä ei uupunut huumoria eikä lämmintä suhtautumista harrastamista ja seuratoimintaa kohtaan. Ehkä huumorilla oli myös paikkansa tanssikauden työntäyteisissä kuukausissa. Pyrstötähtönen toimi virallisena äänenkantajana ja käsitteli erityisesti seuran päälajeja unohtamatta muitakaan vapaita paritansseja. Ajankuva välittyy nyt nostalgiaa huokuvista printterin tuottamista kuvista ja siitä että sähköpostit alkoivat ilmaantua seura-aktiivien yhteystietoihin vähitellen. ”Puhelimella asia olisi tullut jo hoidetuksi!”

”Jos lähetätte postia Laila Keskipoikelalle, se käy kätevimmin seuraavalla tavalla: Paa paprut kirjekuoreen ja paa päälle teksti Laila Keskipoikela H 4 A 11. Sulje kuori ja toimita se lähimpään KOP:n konttuuriin ja anna se siellä jollekin konttuuri-henkilölle.”

Cometsin historiaa

Mieletön myyntitykki saa paikan!

Paikka lupasi mainetta ja kunniaa, itsenäisen työn ja lämmintä kättä. Vaatimuksena oli yliluonnollinen paineensietokyky ja kaoottisen työympäristön sietäminen. Muun muassa näillä sanoilla houkuteltiin uusia aktiiveja pyörittämään seuraa. Ajanhermolla oleva tyhjäntoimittaja sai paikan nettisaittien päivittämisen parissa ja tapahtumatietoinformaatikon pestin luvattiin olevan palkatonta orjatyötä, jonka tulokset ovat näkyvillä lehdessä ja netissä. ”Jollei tapahtumiin tule yleisöä, on epäonnistunut työssään”, ilmoitus mainitsi.

Näitä ”välinpitämätöntä asennetta aikarajoja kohtaan” omaavia salivastaavia ja tapahtumatietoinformaatikkoja on kuitenkin saatu seuraan vuosi toisensa jälkeen. Jo Cometsin perustamista seuraavana vuonna Pyrstötähtösen pääkirjoituksessa kerrottiin kuinka jäsenmaksun voisi kuitata myymällä ilmoituksia lehtiseen ja että kaikki olivat seuran toimintaan tervetulleita, muutakin kuin ”vain” tanssimaan.

Nimenomaan kilpaseura

”Jatkossa lajin tulevaisuuden kannalta olisi ensiarvoisen tärkeätä saada lisää lapsi- ja junioripareja. Pullonkaulana ovat pojat. Muistakaapa siis käyttää oppejanne mahdollisimman paljon hyödyksi, tanssikaa paljon eri paikoissa ja tilaisuuksissa tehden paritansseja tunnetuiksi sekä innostakaa nuoria tanssin ja varsinkin Rock´n´Rollin pariin” (Pyrstis 3/93).   

Comets-seurayhtymä, Rock’n’Roll Dance Club Comets Helsinki ja RDC Comets Espoo, perustettiin nimenomaan rock’n’roll tanssien harrastusmahdollisuuksien parantamiseksi ja kilpailuseuraksi. Vuoden 1994 aikana Comets vakiinnutti boogie woogien Suomeen. Seuraesittelyitä on nähty vuosien varrella niin kouluilla, Töölönlahden virvoittavassa kesätuulessa oopperatalon amfilla ja Cinderella-risteilyaluksella.

”Kerrassaan kahdeksannen kerran kuuden toimintavuotensa aikana tanssiseura Comets vyöryttää pääkaupunkiseudun parkettipinnoille, suuren yleisön eteen, maamme parhaimman jenkkitanssiosaamisen kansallisten rokkikisojen merkeissä. Kuten niin monesti aikaisemmin, tämänkin kisaprojektin käyntiin saattaminen takelteli pitkään, kunnes siihen lopultakin saatiin puhallettua tarpeeksi rollia niin, että seuran kyvykkäät, mutta vaikeasti kesälavoilta tavoiteltavat jäsenet löysivät rokkia tästäkin touhusta. Cometsin kisakoneisto onkin nyt taas huipputerässä palvelemaan niin yleisö kuin kisaajiakin.” (Pyrstis 3/98)

Cometsin historiaa

”Toivon teille ennen kaikkea rakentavia kilpailukokemuksia. Kilpailun tulisi aina olla kouluttaja ja mittari niissä kasvuprosesseissa, joita te kilpatanssijoina ja ihmisinä kuljette – ei koskaan päätepiste. Jos ei koskaan pane itseään millekään alttiiksi, ei kasva. Pelkästään oikein tekemällä ei opi mitään.” (Tiivistetty puheenjohtajan palstalta vuoden 98 lehdestä.)

”Entä yleisö. Kaikki elävät mukana lavan tapahtumissa. Kaikille esiintyjille jaetaan suosiota ja kannustusta. Voi tätä menoa. Ja mikä parasta: tunnelma luodaan yksinomaan tanssin avulla. – Voi luoja noita heittoja ja voltteja. Onneksi salin kattovalaisimet ovat tarpeeksi korkealla.” (Pyrstis 1/2000).

Tanssifriikki

Kun lindy hopin opetus alkoi, harrastajat saattoi tuolloin leikkimielisesti jakaa rokkareihin, boogareihin ja hoppareihin. Mikko Malmivuon kirjoituksessa vuoden 2000 Pyrstiksessä tanssijoita saattoi jakaa myös aloittelijoihin, keskivertoihin ja kisaajiin. Tai kausijäseniin, varsinaisiin jäseniin ja kannatusjäseniin jos oli seurabyrokraatti. Malmivuo ehdotti myös tanssijoiden uudenlaista jaottelua Travoltoihin, Saalistajiin, Loikkaajiin, Touhottajiin ja Marttyyreihin (Pyrstis 2000/1).

Pystiksessä vilahtaa toistuvasti sana ”tanssifriikki” joka viitannee henkilöön, jonka tanssin ja musiikin maailma on imaissut koko ajan tiukempaan otteeseen. Cometsin käyttöohjeessa kerrottiin vuonna 2000 että ”Goofin’ Record myy rokki-, boogie- ja lindy musiikkia, elokuvia, lehtiä, kortteja; Anttilastakin saa buugarimusiikkia. Joka harrastaa MP3:a tai nettiradiota, löytää varsinaisia apajia netistä.”

Paritanssikalenteri

Seura kehittyy

Laadukas seura kehittyy askel kerrallaan. Tiedottamisen siirtyminen Internet-aikakaudelle oli esimerkiksi tällainen.

”Unelmissani näen kuitenkin, että pitkällä tähtäimellä www-sivujen kautta voitaisiin helpottaa myös monia sellaisia ongelmia, joihin ei ole totuttu netistä ratkaisuja kaivelemaan. Haaveissani näen sivumme eräänlaisena virtuaalisihteerinä, joka auttaa seuralaisia heidän pulmissaan ja vähentää harvojen seuratoimihenkilöiden niskaan kaatuvaa työvuorta”, kirjoitti seuran puheenjohtaja Mikko Malmivuo vuonna -98.

Tuolloin oman www-nimen hakeminen, saaminen ja palvelimelle asettaminen ei tuntunut olevan yksinkertainen prosessi, kuten ei yleensä uudet asiat aluksi olekaan. Se ei ollut myöskään halpaa mutta toiveikkaasti nettisivut nähtiin tietokeitaana, jonka rajoja ei estä mikään kasvamasta räjähdyksenomaisesti. Toivottiin kyllä että tämä ”virtuaalisihteeri” tulevaisuudessa pystyisi ottamaan vastaan muun muassa osoitteenmuutokset ja opastamaan parittomat vapaaharjoittelijat lyhyelläkin varoitusajalla samoihin harjoituksiin.

Cometsin historiaa

Tanssin etiketti

Cometsin käyttöohjeet vuosituhannen vaihteen jälkeen muistutti tanssietiketistä. Se sisälsi muun muassa pukeutumiseen, henkilökohtaiseen siisteyteen ja tanssiparketilla tapahtuviin tilanteisiin. Nauttiko pari tanssistanne ja onko parketilla opettaminen etiketin mukaista?

”Tanssietiketin tarkoitus on tehdä kanssakäymisestä tanssiyhteisössä kaikille mieluisaa. Tanssiyhteyksissä, kuten arkielämässäkin, säännöt pyrkivät säätelemään käyttäytymistä niin, ettei yksilö tahattomasti loukkaisi tai suorastaan fyysisesti vahingoittaisi toisia. Sääntöjen perustana on ajatus siitä, että muiden tanssijoiden turvallisuudesta ja mukavuudesta täytyy huolehtia.”

Tanssietiketin alkusanat kuvastavat sitä samaa ajatusta mikä on ollut tanssin sydämenä iät ja ajat. Se että tanssiminen ja siitä nauttiminen kuuluvat kaikille ja yhteisön voima on nimenomaan ylläpitää sitä tasapuolisesti.

Koonnut: Jutta Kokkonen

Swing slangia