Uutiskirje kesäkuu 4/2020

(Briefly in English below)

Kiitos kaikille palautetta kevään kursseista ja toiminnasta antaneille! Arvostamme sitä suuresti ja niiden perusteella hallitus ja lajivastaavat kehittävät toimintaa.

Comets on yhtä kuin jäsenensä ja on yhdistys, jota pyörittää vapaaehtoiset oman työnsä ohessa. Osa valmentajistamme on ostovalmentajia, mutta suuri osa on vapaaehtoisia seuravalmentajia, joita ilman yhdistys ei voi tarjota edullisia kursseja. Näiltä vapaaehtoisilta ei vaadittu opetuksen jatkamista verkossa. Hallitus päätti myös nostaa koulutusbudjettia reilusti, jotta voimme entistä paremmin kouluttaa valmentajiamme ja taata hyvän valmennuksen laadun. Tässä uutiskirjeessä löydät myös valmentajakoulutuksia.

Koska kurssimaksuja ei palautettu keväällä, yhdistys pystyi maksamaan  ostovalmentajille sovitut palkkiot, salien vuokrat ja muut kiinteät kulut vaikka paljon kurssimaksuja ja jäsenmaksuja on vielä maksamatta. Toivottavasti voimme jatkaa toimintaa normaalisti syksyllä ja kursseille on tulossa riittävästi osallistujia, jotta kaikki suunnitellut kurssit voidaan pitää. Ilmoittautuminen syyskaudelle alkaa 17.8.2020. Kauden alkua edeltävät viikot 6.9. asti on varattu mahdollisten korvaavien tuntien pitämiseen, uusiin workshoppeihin tai pika-alkeisiin.

Hallitus on asettanut työryhmän pohtimaan turvallisia tapoja harrastaa ja vaihtoehtoisia tilanteita syksylle, mikäli tartuntatilanne muuttuu ja joudumme rajoittamaan toimintaa. Tiedotamme tästä viimeistään elokuussa ennen kauden alkua.

Harrastus- ja seuratoiminnassa on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa positiivisesti liikunnallisen elämäntavan muodostumiseen ja saada nuoria tanssijoita mukaan. Syksyksi on tulossa ainakin kaksi lasten ryhmää ja etsimme seuralle nyt uutta juniorivastaavaa. Jos sinua kiinnostaa, olethan yhteydessä ville.pessi at comets.fi. Alla on lasten liikunnan ohjaajakoulutuksista tietoa.

Aurinkoista juhannusta!

Cometsin hallitus
Arto, Kirsi, Milla, Raija, Sari, Susanna, Tero, Vesa ja Virve

Sisältö
1. Comets ry:n sääntömääräinen kevätkokous 30.8.
2. Cometsin sali
3. Palaute Cometsin kevään kursseista
4. Kesätreenikampanja
5. Vinkkejä treenaamiseen ja kuntoiluun
6. Valmentajakoulutuksia

Kuva: Susanna Reitamo
  1. Comets ry:n sääntömääräinen kevätkokous 

Eduskunta on hyväksynyt lain, jolla voidaan väliaikaisesti poiketa yhdistyslain määräyksistä koronapandemian leviämisen rajoittamiseksi. Yhdistysten vuosikokoukset voidaan siis pitää syyskuun loppuun mennessä ja osallistua voi etänä. www.eslu.fi/etelatuuli/2020/6/helpotuksia-yhdistysten-kokousten-pitamiseen

Tervetuloa Rock’n’roll Dance Club Comets ry:n kevätkokoukseen Pukinmäkeen sunnuntaina 30.8. klo 18 tai osallistumaan kokouskutsussa tulevan linkin kautta.

 

  1. Cometsin salin varaaminen 

Comets Clubin saleja saa varata nyt muutamalle parille yksityistreeneihin ja -opetukseen uusituin ohjein, jotka löytyvät Vapaaharjoittelu-sivulta.
Muistathan varata 15 minuutin siivousajan treenien perään, kirjata kaikki treenaajat vieraskirjaan, viedä omat roskat pois sekä pestä kädet huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen.

Salin säännöt

 

  1. Palaute kevään kursseista 

Palautetta kerättiin kevään kursseista uudistetulla monipuolisemmalla lomakkeella, kiitos kaikille palautetta antaneille!

Yli 90 % suosittelisi Cometsin kursseja muille, arvosanojen keskiarvo lähiopetukselle lähes kaikissa lajeissa lähenteli kiitettävää ja etäopetuksellekin hyvää. Suurimmalla osalla kurssi vastasi odotuksia ja melkein kaikki viihtyivät tunneilla. Suurin osa myös koki opetuksen temmon sopivaksi, että sen määrä suhteessa tanssimiseen määrään oli sopiva. Lähes kaikki kokivat valmentajat asiantunteviksi ja että ohjaustaidot olivat hyviä.

Tässä muutamia poimintoja:

Olen ollut varsin tyytyväinen Cometsin kursseihin ja opetukseen kautta linjan. Suositten mielelläni näitä kursseja ystävillenikin!

Cometsin kuukausibileet ovat olleet kivoja matalan kynnyksen juhlia, jonne jokainen on voinut saapua omana itsenään. Näitä lisää!

Cometsilla on ihailtavan asiantuntevaa ja aina positiivista lajivastaavatoimintaa!

Kiitos kaikista ihanista kommenteista, tästä on hyvä jatkaa ja kiitos myös rakentavasta palautteesta, olemme toimittaneet palautteet lajeittain lajivastaaville toiminnan kehittämiseksi. Poikkeuksellisen kevään vuoksi koostimme kysymyksiä ja vastauksia palautteessa tulleisiin ehdotuksiin ja kysymyksiin ja muillekin seuran toimintaa pohtiville.

Katso kysymykset ja vastaukset täältä.

 

  1. Kesätreenikampanja

Kesätreenit somessa!

Jaa kuva, video tai fiiliksiä kesätreeneistäsi Instagramissa #cometskesä2020. Lyhyeksi jääneen kevätkauden jälkeen haluamme entistä enemmän nähdä treeni-iloa ja spontaaneja laituritansseja. Muista merkitä meidät mukaan julkaisuihin @rdccomets jotta pääsemme mukaan tanssin riemuun.

 

  1. Vinkkejä treenaamiseen ja kuntoiluun

Tanssiurheiluliiton valmentajat Pasi Lind ja Henna Syväoja ovat laatineet kolmeosaisen treeniohjelman videoilla käyttäen kuminauhoja apuvälineenä:

  1. facebook.com/DanceSportFin/posts/3508911605803488
  2. facebook.com/DanceSportFin/posts/3519266138101368
  3. facebook.com/DanceSportFin/posts/3522613861099929

Verkkosivujen etusivun alareunassa on ajankohtaiset uutiset, ja siellä sopimusvalmentajiemme yhteystietoja, jotta voit sopia yksityisopetusta tai online coachausta.

Katso myös lukuisat vinkit edellisistä uutiskirjeistä, jotka löydät verkkosivuilta, MyClubista ja Facebookista.

Haluaisitko sinä kirjoittaa kokemuksistasi tai antaa vinkkejä seuraavaan uutiskirjeeseen? Ota yhteyttä: susanna.ritala at comets.fi

 

  1. Valmentaja- ja ohjaajakoulutuksia 

Suomen Tanssiurheiluliitto kouluttaa myös Cometsin valmentajia kouluttajapolullaan. Tulevat Rock’n’Swing valmentajakoulutukset 1 ja 2 julkaistaan kesän aikana. Ilmoita kiinnostuksesi koulutuksiin lajivastaavalle, hän lähettää hallituksen kokoukseen korvattavat koulutukset.

 

Tervetuloa ohjaajaksi -MAKSUTON verkkokoulutus (Olympiakomitea)

Koulutus on tarkoitettu aloitteleville ohjaajille tai seurojen käyttöön uusien ohjaajien perehdyttämiseksi tehtävään. Maksuton verkkokoulutus kestää 35 min ja sitä voi katsoa pienissä paloissa: Perustietoa ohjauksesta, Ohjaamisen suunnittelu, Ohjaaminen, Oma kehittyminen sekä Tukimateriaalia ohjaajalle.

Suomen Urheiluopisto tarjoaa kaikille valmentajille avoimia maksuttomia verkkomoduuleja. 

Moduulit noudattelevat valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen (VOK1) -sisältöjä ja ovat suoritettavissa täysin itsenäisesti verkossa. Kokonaisuudet sisältävät teoriatietoa, oppimistehtäviä ja osaamisen tarkistamista, sekä oman osaamisen reflektointia.

Tarjolla ovat Tanssiurheiluliiton valmentajakoulutuspolkuun kuuluvat osiot:

112 VOK I Oppiminen ja opettaminen harjoitustilanteessa (3 h)
113 VOK I Taitoharjoittelu (3 h)

Sekä lisäksi moduulit:

Tunne- ja vuorovaikutustaidot valmennuksessa (2h)
Psyykkiset ominaisuudet harjoittelussa (3h)

Lue täältä lisää, hyödynnä mahdollisuus, ja etene valmentajan polulla!

Koulutukset sopivat erityisesti 1-tasoa suorittaville valmentajille ja ohjaajille, mutta pidemmällekin edennyt valmentaja voi saada niistä uusia oivalluksia.

 

Suorita VOK-1-koulutuskokonaisuus syksyn aikana 

Syksyn aikana Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu (ESLU) järjestää valmentaja- ja ohjaajakoulutuksia niin lasten ja nuorten kuin aikuisten liikuttajille. Lisäksi on mahdollisuus suorittaa koko VOK-1-koulutuskokonaisuus.

Koulutuksissa käsitellään muun muassa oppimista ja opettamista harjoitustilanteissa, tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä psyykkisiä ja sosiaalisia ominaisuuksia harjoittelussa. Jos et pysty suorittamaan kokonaisuutta, voit tulla mukaan vain yhteen päivään tai koulutukseen.

Aikuisten ohjaajille ja valmentajille suunnatun kokonaisuuden koulutuspäivät ovat 5.9., 26.9. ja 14.11. (350 €)

Lasten ja nuorten ohjaajille ja valmentajille suunnatun koulutuskokonaisuuden koulutuspäivät ovat 5.9., 26.9.,  21.11. ja 12.12. (450 €)

Lasten Liike – Lasten liikunnan ohjaajakoulutus aloitteleville 26.8.

Ohjaaja saa koulutuksesta erinomaiset perustiedot ja runsaasti käytännön työkaluja kaikille avoimen ja innostavan liikunnallisen harrastustoiminnan suunnitteluun. Tunti- ja kausisuunnitelmissa painottuvat motoriset taidot sekä yleisen liikunnallisuuden ja pelaamisen taitojen kehittäminen. Koulutuksessa annetaan myös vinkkejä lasten sosiaalisten taitojen sekä tunne- ja kaveritaitojen kehittymisen tukemiseen.

Koulutus on suunnattu aloitteleville tai nuorille ohjaajille, joilla on vain vähän tai ei ollenkaan ohjauskokemusta.

Ajankohta: Ke 26.8. klo 17.00–21.00
Paikka: Olympiastadion, Paavo Nurmen tie 1, Helsinki
Hinta: 15 € sisältäen sähköisen materiaalin.

Lasten Liike – Lasten liikunnan ohjaajakoulutus kokeneille 16.9.

Koulutus syventää ohjaajan tietämystä lasten liikunnasta, haastavien tilanteiden ohjaamisesta sekä lasten sisäisen motivaation ja liikunnallisen taitavuuden tukemisesta. Nyt koulutuksen hinta on vain 10 €/osallistuja

Lue lisää näistä ja muista ESLUn koulutuksista täältä.

Ota yhteyttä lajivastaavaasi, jos haluat Cometsin tukea maksullisiin koulutuksiin.

 


NEWSLETTER JUNE 4 / 2020

Thank you for all who gave feedback on the courses and Comets! We appreciate it a lot and develop the activities according to your feedback.

Comets is its members and the association is run by volunteers next to their own jobs. Some of our trainers are with a contract, but most are volunteers, without whom we could not offer so cheap courses. These volunteers were not required to continue courses online in spring. The board of Comets decided to raise the training budget in order to offer possibilities for more training to the volunteers to guarantee the quality of the training. In this newsletter you’ll find trainings for trainers (in Finnish).

Because the course fees were fully paid by members, the association could pay all the payments for contract trainers, rents and other fixed costs. We wish to continue activities normally in autumn and that there will be enough participants for the courses so that all planned courses can be held. Registrations start 17.8.2020. The weeks before the season start until 6.9. are booked for possible classes from the springtime, new workshops and speed courses.

The board has set a task force to think about the safe ways to dance in alternative situations in autumn in case the pandemic situation changes and we have to restrict activities again. We will inform you about this before the season starts.

Activities in associations is a good way to impact children to become sporty and love dancing. In autumn we’ll have two children groups and we are looking for a new responsible for junior activities. If you are interested, please contact ville.pessi at comets.fi to ask more information.

Have a nice summer time!

The board of Comets
Arto, Kirsi, Milla, Raija, Sari, Susanna, Tero, Vesa ja Virve

Content
1. Comets statutory spring meeting 30.8.
2. Comets Club bookings
3. Questions and answers for the feedback from spring courses
4. Summer training campaign
5. Tips for training and keeping fit
6. Training for trainers

  1. Comets statutory spring meeting 30.8. 

The parliament of Finland has accepted the law that allows temporarily to deviate from the law of associations in order to restrict the epidemic. The statutory meetings can be held until the end of September and members can participate in distance.

Welcome to the spring meeting of Rock’n’roll Dance Club Comets in Pukinmäki on Sunday 30.8. at 18 or participate via the link that will be sent to members by email. The meeting will be in Finnish.

 

  1. Comets Club in Pukinmäki 

The Comets Club in Pukinmäki is open for few couples’ private training and teaching with the following restrictions partly given by Finnish Dance Sport Association:

  • The Club can be reserved by engaging with the following instructions
  • Max 4 persons training (1,5 h) per small room and 6 per big room.
  • After the training the club must be cleaned, for this should 15 min slot be reserved in the calendar.
  • Also the kitchen and toilet must be cleaned when used.
  • Trashcans and recycling bins are not allowed to be used because the cleaning person comes only every second week. Everyone takes their own trash away or to the locked trashcan shelter outside. Shelter instructions are found in the rules of the Club and the wall of the cleaning closet.
  • Please inform the board (hallitus at comets.fi) immediately if you notice anything lacking e.g. in cleanliness, hygiene, washing or disinfectant liquids etc.
  • In the case of private teaching there can be one or two teachers.
  • In the case of online teaching there can be another person doing the video shooting
  • Come to the Club only healthy and follow the hygiene instructions
  • The door code you can ask from timo.huhtinen at comets.fi, if you have paid the membership fee 2020 and you have no courses unpaid.

Reservation instructions in Finnish.

Rules of the Comets Club in Finnish.

Comets is a member of Finnish Dance Sport Federation (STUL) and the instructions given by them are binding us. STUL has announced that activities of dance associations can be continued from 1st June on avoiding close contacts and taking special care of hygiene. Hands must be washed carefully before and after training.

STUL is highlighting the own responsibility of all members and dancers to follow the instructions and recommendations of authorities in our activities thus preventing the spread of virus. The more responsible the whole dance community is in acting and can prevent the spreading of diseases, the faster we can open normal training and competition activities again.

  1. Questions and answers for feedback on the courses

Over 90 % would recommend Comets courses to others, the average of teaching in almost all courses was close to excellent and also distance learning was good.  for most the course was as expected and almost all have good time in the course. The majority also found teaching tempo good and that the proportion of dancing and teaching was suitable. Almost all considered trainers as experts and that their training was on a good level.

Thank you for all your feedback! Spring 2020 was exceptional in the history of Comets and some of the courses were continued with distance learning, when possible. Our professional and voluntary trainers together with the board and dance responsible will develop training and activities further.

We also made question and answer site to reply your questions and suggestions.
Unfortunately it’s now only in Finnish.

  1. Summer training campaign

Summer training in social media!

Share a photo, videoclip or dancing vibes on Instagram with #cometskesä2020. After a too short spring season we are eager to see even more enjoyment and spontaneous pier dances. Be sure to tag us @rdccomets so we can join along.

  1. Tips and videos for training to keep you fit 

See the links above in Finnish

Trainers providing private lessons, online coaching or dvd-lessons are gathered on the website here.

 

  1. Training for Trainers

Please check the links above in Finnish and ask for more information if needed: hallitus at comets.fi or the responsible of your dance courses.