Vuoden cometslainen Helena Metsä

Jäsenet äänestivät vuoden 2020 cometslaisen

”Superaktiivinen ja mahtava puuhanainen!”

Cometsin jäsenet ovat äänestäneet poikkeuksellisen vuoden 2020 cometslaiseksi ihastuttavan Helena Metsän, jonka hymy on tuttu tanssijana, opettajana, lajivastaavana sekä kilpailijana. Lue mitä Comets merkitsee Helenalle, mitä hyvää viime vuosi toi tullessaan, vaikka kursseja onkin ikävä ja millä perusteilla jäsenet äänestivät Helenaa.

Rock ja swing vievät mennessään

Helena on ihanan lähestyttävä lajivastaava ja aina hymyssä suin. Hänen kanssaan jää juttelemaan helposti ja hänen seurassaan innostuu tanssista.

– Helenaa äänestänyt cometsilainen

Siitä on vasta viitisen vuotta kun Helena aloitti Cometsissa fuskun ja rockabillyn parissa, mutta on jo tullut monelle tutuksi kasvoksi aktiivisuutensa ansiosta. ”Osallistuin pian Cometsin kuukausibileisiin, joissa näin tanssittavan kaikkia lajeja. Silloin päätin opettelevani niitä kaikkia, jotta pääsisin tanssimaan bileissä mihin vain soivaan musiikkiin.”

Vähitellen Helena on käynyt kaikkien seuran lajien kursseilla ja kertoo ”sattumien summana” omimmiksi lajeiksi päätyneen tällä hetkellä lindyn, boogie woogien ja balboan. ”Treenaan myös fuskua ja uusimpana taas buggia.”

Vuoden cometslainen Helena Metsä
Vuoden cometslainen -pokaali siirtyi Susanna Ritalalta Helena Metsälle. Kiertopokaalin saaminen on aina kiitos ja kunnia sen saajalle.

Lajivastaavaksi

Helena on ihanasti hoitanut varsinkin sunnuntain tunteja (shag+lindy) ja aktiivisesti tiedottaa ryhmissään infoista. Hän on aina iloinen, hyvää mieltä tuova, aktiivinen Cometsin edustaja kilpailuissa ja helposti lähestyttävä, jos on jotakin kysyttävää.

– Helenaa äänestänyt cometslainen

Cometsin iloksi Helena lisäksi opettaa ja toimii aktiivisena sekä idearikkaana lajivastaavana. Itsekin vapaaharjoittelujen aktiivisena hyödyntäjänä hän sai vastuulleen niiden järjestämisen ja lajivastaavan tehtävää lähdettiin toteuttamaan yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa.  

”Hoidan lindy hopin ja collegiate shagin lajivastaavan tehtäviä yhdessä April Karkulahden kanssa. Hän on huipputyyppi, jonka kanssa muodostamme hyvän tiimin. Lisäksi olen boogie woogien lajivastaava Timo Huhtisen kanssa. Hänen kanssaan myös valmennan boogie woogieta, lindy hopia ja fuskua. Konkarivalmentajana, -tanssijana ja -kilpailijana Timo on ollut minulle hieno mentori kaikkiin näihin. Iso kiitos Timolle.”

Cometsissa on ilo tanssia ja toimia

Tulee ensimmäisenä mieleen sanasta seura-aktiivi.

Helena on erittäin aktiivinen lajivastaava ja kehittänyt lindy hoppia, boogie woogieta ja shagia eteenpäin Cometsilla.

Hän on aktiivisesti kehittänyt useiden Cometsin tanssilajien valmennusta ja toimii myös useiden kurssien valmentajana. Hän on iloinen ja valovoimainen valmentaja, jonka valmentamilla kursseilla oppilaat viihtyvät.

Helenaan törmää tosi usein Cometsin salilla. Hän on aina iloinen ja kannustava lindyvastaava. Kilpailee myös monessa lajissa menestyksekkäästi.

– Helenaa äänestäneet cometsilaiset

Helena kertoo olevansa iloisesti yllättynyt vuoden cometslainen -tittelistä. ”Cometsissa on mukana monta muutakin aktiivista toimijaa ja paljon hyviä tyyppejä. Tottakai tuntui hienolta saada tunnustusta. Kiitos kaikille äänestäneille siitä.”

”Minulle cometslaisuus tarkoittaa yhteisöllisyyttä, kannustavaa, mahdollistavaa ja suvaitsevaa tanssiyhteisöä.”

Aktiivisille ja innokkaille tekijöille seuratoiminnassa riittää aina työsarkaa, mikäli omaa innokkuutta löytyy. Helena kertoo, että vähitellen hänen tehtävänsä ovat laajentuneet. ”Lähinnä omasta innosta toteuttaa omia ideoita ja kehittää toimintaa. Upein juttu Cometsissa ovat ihmiset. Comets-aktiiveissä on mukana ihmisiä monelta eri alalta. On upeaa tehdä yhteistyötä oman alansa ammattilaisten kanssa, jotka hallitsevat nettisivujen päivittämisen, taloushallinnon, asiakaspalvelun, markkinoinnin jne. Kaikkia meitä yhdistää innostus tanssiin.”

"Iso syy, miksi Comets on niin ihana"

Helena on niin aurinkoinen ja hyvä opettaja, että huhhuh! Hän auttaa aina kaikessa tanssiin liittyvissä kysymyksissä ja joka kerta antaa positiivista palautetta ja osaa kohdata toiset mielettömän hienolla tavalla. Helenassa on voimaa ja valoa ja koen, että on yksi iso syy miksi Comets on niin ihana!

-Helenaa äänestänyt cometslainen

Helena on ammatiltaan tanssinopettaja ja hänellä on lähes 20-vuotinen päätoiminen itämaisen tanssin opettajakokemus. Valmentamisen Cometsilla Helena aloitti pari vuotta seuraan tulonsa jälkeen Timo Huhtisen kanssa. ”Uusien lajien (fuskun, boogie woogien ja lindyn) valmentamisen myötä on ollut kivaa päivittää omia opetustaitoja paritansseihin soveltuviksi. Se on ollut todella kehittävää. Olen myös ahkerasti hyödyntänyt Cometsin valmentajilleen tarjoamaa mahdollisuutta osallistua Suomen Tanssiurheiluliiton valmentajakoulutuksiin. Iso kiitos tästä Cometsille.”

Helenalle poikkeuksellinen vuosi on tuonut myös hyviä asioita, vaikka kursseja ja kuukausibileitä on aika ajoin ikävä. ”Aikaa on vapautunut enemmän omaan vapaaharjoitteluun.” Kilpailun pariin Helena päätyi katsomalla netistä tanssikilpailuvideoita ja innostuttuaan niistä. Kilpailuihin treenaaminen viekin nykyään lähes kaiken vapaa-ajan, mutta ei intoa.

“Vielä tekee mieli tanssia taas collegiate shagia ja bluesia. Perinteiset lavatanssilajitkin kiinnostavat.” Tanssi ilo on kuin ikiliikkuja joka ruokkii itse itseään. Ja tämän ilon tarttuminen muihin on täysin turvallista!

Vuoden cometslainen Helena Metsä
Paljon onnea Helenalle koko Cometsin puolesta! Kuvassa Helenaa onnittelemassa Cometsin vuoden 2020 puheenjohtaja Arto Latvala.